lauantai 4. toukokuuta 2013

Kiharat ilman kiharrinta!

Vihdoinkin sain väsättyä tämän jo lupailemani kiharoiden teko-ohjeen, jota ootte monet teistä jo odottaneetkin! Oon itse ihan hulluna näihin kiharoihin, koska A) ei tarvitse turmella hiuksia kihartimella, suoristusraudalla tai muullakaan kuumentamisella ja B) aamulla välttyy hiuskriisiltä ja aikaa säästyy kun kampaus on täysin valmiina kutreissa kun herää. Pisteenä iin päälle näiden kyseisten kikkuroiden väkertämisen osaa ihan kuka tahansa hiustumpelo (kuten minä!) ja aikaa kuluu vain noin 10 minuuttia! Tykkään muutenkin ehkä jopa enemmän näiden kiharoiden lopputuloksesta, kuin tavallisella kihartimella tehtyjen. Onhan kummassakin tosi paljon samaa näköä, mutta nämä on ainakin mun mielestä paljon luonnollisemman ja muutenkin kivemman näköiset! Tässä siis step by step ohjeet:
_MG_4990
Yläpuolella siis kaikki tarvittavat härpäkkeet, joilla nämä kiharat saa loihdittua. Tärkeimmässä roolissa ovat tottakai nuo patukkapapiljotit, joita ostin 3 kappaleen paketeissa parilla eurolla Kärkkäiseltä (myös Sokoksesta löytyy näitä samoja, tosin vähän kalliimpaan hintaan). Jos joku ei oo näihin koskaan törmännyt, kyseessä on siis pehmustettuja "putkia", joissa on sisällä taipuva rautalanka. Sitten tarvitset harjanponnareita ja suihkutettavan hoitoaineen (jos sellanen siis sattuu löytymään, ei kuitenkaan ihan pakollinen)!
Uploaded from Photo Slice
Koko homma alkaa suihkussa käymisellä! Näiden väkertäminen muistuttaakin hyvin paljon lettikiharoita, eli nää tehdään illalla märkiin hiuksiin ja annetaan kihartua yön yli. Voihan saman prosessin toki tehdä päivälläkin jos välttämättä haluaa, mut itse en ainakaan haluisi huidella pötkylät päässä yhtään missään, haha!
Uploaded from Photo Slice
Sen jälkeen annan hiusten (noin puoli tuntia) kuivua, koska oon huomannut näiden tekemisen kosteisiin hiuksiin olevan paaljon helpompaa kuin ihan litimärkiin.
Uploaded from Photo Slice
Sitten kun oon saanut hiukset (joko pyyhkeellä tai vain odottelemalla) suht kuivaksi, harjaan pois niistä kaikki ei-toivotut takut.
_MG_5034
Tää ei ole mikään pakollinen vaihe, mutta itse suihkuttelen vielä hiuksiin hoitosuihketta, jotta kiharoista tulee kiiltävät ja kivan näköiset.
Uploaded from Photo Slice
Sitten itse kiharan tekeminen (laitoin kollaasiin jotta olisi helpompi hahmottaa vaiheet): 
 1. kieputa pieni osio hiuksista papiljotin ympärille samalla tavalla kuin kierittäisit sen kiharrin puikolle.  2. Taita patukan molemmat päät vierekkäin kieputetun hiusosion viereen.  3. ota ponnari ja kieputa se koko homman ympärille pitämään sitä paikallaan.  4. Tässä siis vielä näkyy miltä sen pitäisi näyttää.  5. ..ja sitten vaan väkerrät samanlaisia mykkyröitä loppuihinkin hiuksiin! Mulla itelläni menee noin 10 papiljottia, mutta monien hiuksiin riittää pienempikin määrä.  6. Ja lopuksi vaan nukkumaan koko keko päässä...
_MG_4574
...ja voilà, aamulla heräät valmis kampaus päässä, joka näyttää kuin olisit väsäillyt sen parissa montakin varttia! Eikö ollutkin helppoa? En muistanut tietenkään ottaa kuvaa heti niiden avaamisen jälkeen aamulla, heh.. Tässä kuitenkin kuva siitä miltä kiharat näyttää 8-16 kestäneen koulupäivän jälkeen, eli hyvin pysyy!

//Oottekos te ikinä kokeillut kyseisiä patukkapapiljotteja? Ja jos ette niin kuulostaako siltä että voisitte jopa harkita näiden testaamista? :)

237 kommenttia:

  1. Pitääpä käydä hommaamassa tommoset papiljotit! Tiiäkkö muute onko tollasia muualla? :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kampaajoilta ainaki saa:-) tietenki riippuu minkälainen valikoima kampaamoissa on.

      Poista
    2. ite oon nähny noita melkeinpä joka kaupassa (esim. prisma, cittari)

      Poista
  2. Vau, kiitos! Tätä oonkin jo oottanu. Meiltä ei vielä taida noita patukoita löytyä. Kauppaan --> :D

    Ja mä en huomaa melkeen mitään eroa sun luonnollisissa ja meikatuissa kasvoissa. Aina oot ihan älyttömän kaunis! :)

    VastaaPoista
  3. Ihana postaus ja oot tosi nätti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla et tykkäsit, kiitti paljon! :)

      Poista
  4. pitäis varmaan hommata tollaset patukat, oon kokeillut samaa sukilla mutta tää näyttää yksinkertasemmalta :D upeet on !!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. pystyyks tän saman tekee sukil? en viittis millää ostaa noita patukoita jos en tykkääkkään :d

      Poista
  5. Pitää ehdottomasti kokeilla joku päivä!!:-) Tosi ihanat kiharat!

    VastaaPoista
  6. ihanat kiharat tuli! Sulla on niin sulonen ilme aina.. :-D Kaunis oot! :)

    VastaaPoista
  7. Mä kokeilin joskus kun mun olla suht lyhyet hiukset... Ei mikään maailman paras idea, vetelin nimittäin käkkärässä polkka-lookissa seuraavan päivän :DD Nyt oon jo pitkään harkinnut kokeilla uudestaan, pitäisi vaan käydä hommaamassa uudet patukat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voieii haha :D Mut kannattaa kokeilla jos vaikka nyt onnistuisi :)

      Poista
  8. Joo ite oon joskus testannu, mut mulla tuli ihan kamalat korkkiruuvi kiharat, ja sen jälkeen en kyllä oo pahemmin testaillu ! :--D
    nyt voisin toki kokeilla uudestaan..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. aijaa hassua! :o Voi olla että se on jotekin yksilöllistä, ja ehkä se riippuu vähän hiusten paksuudesta ja pituudestakin että millainen on lopputulos. Mut kannattaa vaan kokeilla :)

      Poista
  9. Wau, tosi ihanat! Miten ihmeessä ja missä sä sun blogiasi mainostat, kun sulle tulee jatkuvasti tosi paljon lisää lukijoita?! :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itekin sitä tässä ihmettelen! :D En yhtään osaa sanoa mistä jokainen tänne tiensä löytää, ja en mainosta missään :)

      Poista
  10. Ehdottomasti lähden heti huomenissa kauppaan ostamaan tollaset patukat ja koitan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih kiva kuulla, suosittelen kyl kokeilemista! :-)

      Poista
  11. Ihana postaus, tätä olin odottanu! :)
    Mäkin olen joskus kokeillut noita patukoita ja niistä on tullu tosi kivat! :) Ite oon laittanu muotovaahtoo siin vaihees hiuksiin ku oon kieputtanu noita patukoita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä idea, pysyy varmasti paremmin! Voisin kokeillakin joku kerta tota sun taktiikkaa :)

      Poista
  12. Tosi kivan näköiset kiharat, jotenkin ihanan luonnolliset. Tää sun blogis on niin ihana, ootan aina uutta postausta! :)

    VastaaPoista
  13. voii ku tuli lapsuusmuistot mieleen noista papiljotteista... meinaa mul tais olla aina kiharat jossai juhlajutussa pienenä! :-D noi on kyllä kivat mut mulla ne ei ainakaan silloin pysyny kovin kauaa, mut vois uudestaan kokeilla :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. haha eikää :D Mulla on ollu kai sitten suuri aukko mun lapsuudessa kun en ollu ennen näistä ees kuullut, haha. Mut kannattaa!

      Poista
  14. on kokeillu noita "patukoita" ja hyvin on toiminu :)
    sul on ihana blogi ja liityin lukijaks 4 päivää sit ja oon lukenu kaikki sun postaukset :D

    VastaaPoista
  15. Joo meilki on tollassii patukka pötkylöit ja oonki joskus niitten kans saanut onnistuneet kiharat:) Ja nätti oot:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi on kyllä super helppokäyttösiä ja tulee kiva lopputulos :) Kiitos!

      Poista
  16. hei kiitti vinkistä, pitää kyllä marssia kauppaan ostaan tollaset patukat!!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiva kuulla et oli sulle hyötyä :-)

      Poista
  17. hei haluisiks joskus tehä postauksen "vauvasta/pienestä tähän päivään" eli jos sust on kuvii pienenä ni laittaisit niitä ja sit kertoisit jotai merkittäviä asiota mitä sun elämässä on tapahtunu ??? Semmonen postaus ois ihan!!! <3 :)

    Ja muuten ihanat kiharat!! Oot niin kertakaikkisen sulonen! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tollaset postaukset on kyllä mustakin tosi kivoja yleensä, voisin joskus harkitakin sellasta kun on aikaa! :-)

      Poista
  18. pitäis todellaki kokeilla ! sulla on muuten upeet hiukset :)

    VastaaPoista
  19. Yksi pieni pulma vaan oon just lyhentänyt hiukseni:/ No pitää odotella et kasvaa:D Jospa sitten pääsisin testailee:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voieii, no kyl ne siitä nopeesti kasvaa! :-)

      Poista
  20. Hyvä vinkki, muuten susta tuli tosi nätti myös noilla kiharoilla! :) Mut joo, pitää joskus vaikka viikonloppuna kokeilla omiin hiuksiin... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hih kiitti paljon, ja kannattaa ehdottomasti kokeilla! :)

      Poista
  21. Apua tuleepas noista kivat kiharat! :) pitää varmaan joskus kokeilla!

    VastaaPoista
  22. voi ihana ku ei tarvi hiuksia pilata käristämällä niitä, pitääpä kokeilla! tosi kiva postaus muutenkin :-)

    VastaaPoista
  23. Miten saat noista noin ihanan "löysät" tai sellaset, itse kun teen niin kiharoista tulee vaan valtava afropehko, joka kestää kolmisen päivää, ja varmaan pidempäänkin... :D muttaniin, miten noista saa noin rennonsiistinlöysän näköiset:)? Kivaa viikonloppua!


    xx

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli ne tottakai vähän kiharammat aamulla, mut kai se eniten johtuu siitä että mul on pitkät ja painavat hiukset :D Ja ei kannata harjata niitä kun avaa kiharat, silloin tulis mullakin nimittäin kirjaimellisesti afropehko!

      Poista
  24. oi ihanat! pakko kokeilla itekki :3
    oliko ne aamulla kovinki käkkärät? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne oli suurinpiirtein samanlaiset kuin kihartimella tulee, eli ei ainakaan häiritsevän kiharat kun niitä jakeli vähän sormilla :)

      Poista
  25. Tollaset samanlaiset kiharat saa myös niin että illalla ku oot tullu suihkusta niin pistät ne vaan joko nutturalle tai vaikka kieputat silleen kivasti ja aamulla ne on samanlaiset ku tossa vimpassa kuvassa. helppoa. :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon kokeillut totakin tekniikkaa, mut lopputulos on ollu enemmän variksenpelättimen näkönen, haha :D Ite ainakin tykkään näistä paljon enemmän :)

      Poista
  26. mä oon pari kertaa kokeillu tollasilla patukoilla tehä kiharoita mut lopputulos ei oo ollu hirveen onnistunut :D mut tästä innostuneena voisin kyl koittaa uudestaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijaa, voi harmi! Mulla ihmekyllä onnistu jo heti ensimmäisellä yrityksellä! :o Kannattaa vaan kokeilla vielä jos vaikka onnistuisi tällä kertaa :)

      Poista
  27. Vitsi mä rakastan sun blogia, sun kuvat on parempia kuin we♥it:in kuvat!:) Ite teen foliopaperilla kiharoita. Mulla ei vaan pysy kauheen hyvin kiharat kun mun hiukset on niin liukkaat.. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voii kiitos paljon! Foliopaperilla tekeminen on varmastikin parempi liukkaammalle hiuslaadulle :) Ja kannattaa laittaa lakkaa, muotovaahtoo tai jotain muuta muotoilutuotetta jos et oo laittanut, niin ne pysyy pidempää!

      Poista
  28. kiva postaus :) oot nii kaunis <3
    ja sun blogis on maaaailman ihanin !!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voiettä kiitti hirmusesti, kiva kuulla! :)

      Poista
  29. Oi ihanaa kiitti paljon tästä postauksesta <3 Suoristuuks ne kiharat kauheesti jos niit harjaa sen avaamisen jälkee (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ne varmaan suoristu hirveen paljon, mut en silti suosittelis harjaamista (mulla nimittäin ainakin tulee niistä sellanen afropehko :D)

      Poista
  30. Ihanat kiharat tuli! Hei monta sellast konad laattaa sul on ja mitkä niitten ne numerot on, esim vaik m9 jne :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on m54, m14, m77, m71, m72, m45, m73 ja m57 :)

      Poista
    2. Oi kiitti paljon :))

      Poista
  31. oot tosi nätti, ilman meikkiäki :o ! :-)

    VastaaPoista
  32. Itse teen tollasilla kuumennettavilla patukkapapiljoteilla kiharat:) Olet tosi kaunis:)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuumennettavilla? :o En tiennykään et sellasiakin löytyy :D Ja kiitos!

      Poista
  33. Onko noilla vaikee nukkua yöllä, mulla ainakin on aina vähän vaikeuksia nukkua hyvin jos on kauheesti noita päässä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ollu mulla mitään hankaluuksia (oon tosin muutenkin hyvä nukkumaan sikeesti olosuhteista riippumatta, heh) :)

      Poista
  34. Ihanat noi kiharat ja pitää kokeilla!(: jja muute mul ois sellane kysymys et muokkaaks noit sun kuvias ennenku pistät ne tänne?:D ja jos muokkaat nii mil ohjelmalla?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, muokkaan photoshop elementsillä :)

      Poista
  35. Ihanat kiharat! millä muuten muokkaat kuvasi?(:

    VastaaPoista
  36. kivat on!:) nuo patukat voi muutes tehä myös foliosta(10 cmX 20 cm suikaleista) :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun kaverikin sano samaaa, mutta niistä tulee kuulemma paljon tiheempää kiharaa :)

      Poista
  37. Oon aina ihmetellyt mitä noi patukkapapiljotit on kun oon niitä vessassa nähnyt, mutta nyt selvis sitten sekin :D
    Tosi kivat kiharat, taidan laittaa heti tänään!

    VastaaPoista
  38. Tommoset täytyy hankkia! Noi kiharat sopii sulle tosi hyvin ja oot muutenkin tosi kaunis! ;)

    VastaaPoista
  39. Oi ihanat noista tuli! Ite en tykkää kihartimesta, joten aion varmasti kokeilla:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hih kiva kuulla, kannatta kyl ehdottomasti sit kokeilla! :)

      Poista
  40. Ompas ihanat nuo kiharat :) ite kokeilin joskus sellasilla, mulla on ne kukat, tai sellaset, et siin pääs on sellain reikä ja siit kiepsautetaa :D en tiiä oisinko itekkää tajunnu tosta mitään, mut siis niillä ku tein, nii kiharat oli _ihan_ järkyttävät, koska niist ei tullu tollaset kauniit laineet vaa hirveet kikkurat :P vois kyl joskus kokeilla uuestaa, ku kiharruspuikolla ei usein viitti ku vahingoittaa hiuksii niin paljo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha en ihan päässyt perille kyllä millaset oli kyseessä, mut ehkä nää toimii paremmin :)

      Poista
  41. Haha mulla on sama taktiikka! Tosi hyvä ja nopea keino saada kivat ja kauniit kiharat!
    Sulla on tosi ihana ja suloinen ilme nuissa kuvissa, miten pystyt hymyileen nuin? :-D
    Ja ihana lamppu toi valkonen (katossa oleva)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! :) Ja hih kiitos, ihan vaan hymyilemällä :D

      Poista
  42. Sit ku saisi vielä samanlaiset hiukset kun sulla niin olisi täydellistä :D

    http://vanilla-fairytales.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  43. Aivan ihanat noi kiharat!;) pitäs joskus kokeilla(:

    VastaaPoista
  44. mun äiti osti mulle tollasia ihan hirveesti en ole vielä kuitenkaa kerenny kokeilla mutta toivottavasti muistan/kerkeen joku aamu koska noista tuli sullekki tosi nätit!:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. haha hyvä, ei ainakaan sit lopu kesken! ;) Kannattaa kokeilla :)

      Poista
  45. mun blogissa on jtn sulle, et kannattaa käydä kurkkaa :)

    http://laura-welcometomylife.blogspot.fi/2013/05/lempiblogit-2.html

    VastaaPoista
  46. huippu postaus ja aivan ihanat kikkurat tuli :) ootko muuten ikinä värjänny sun hiuksias?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon värjännyt pienempänä kevytväreillä, mut nyt on ollut jo pitkän aikaa oma väri päässä :) Viime elokuussa laitoin tosin vaaleita raitoja, joten niistä saattaa olla jotain jäänteitä vielä jäljellä!

      Poista
  47. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  48. Oon tehnyt kiharoita samalla tyylillä, vähän erinlaisilla patukoilla. Mun patukoilla tulee mun makuun vähän liian isot kiharat, noi näytti jotenkin kivemmalta. Niitten pois ottaminen tuottaa silti ehkä avähän liikaa aikaa, jos kouluaamuja ajattelee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijaa, ite haluisin ehkä testailla just vähän isompia kiharoita, heh ;) Mut noiden poisottaminen kestää ainakin vaan pari minuuttia jos sitäkään, joten kannattaa testata :) Super käteviä kiireisinä kouluaamuina!

      Poista
  49. ite ostin kanssa kerran tommosia ässästä, mutta mulla niistä kiharoista tuli ihan sika pieniä, että hiukset lyheni sen 20 senttiä :D

    http://chaasingthesun.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha voieii, kannattaa kokeilla laittaa isompi hiusosio yhteen papiljottiin niin kiharoista tulee vähän isompia :)

      Poista
  50. tää oli tosi kiva ! mulla on tollaset patukat mut ne on aina yöllä auennut eikä kiharoista siksi oo tullu kunnollisia, en oo tajunnu laittaa niihin noita ponnareita :D kiitos tästä, kokeilen heti !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. haha itekin mietin että mitenköhän noi oikeen voi pysyä, ja sit hoksasin laittaa ponnareita ympärille! :D Kannattaa kokeilla, auttaa kummasti! :)

      Poista
  51. Ei nyt varsinaisesti liity aiheeseen, mutta ootko käyttänyt niitä jotain CCS tai CSS -koodeja tai niitä...mitä nyt onkaan? Ja jos oot, niin voikko sanoo et miten niitä käytetään, kun en ite tajua niistä mitään?:D
    Ja noi kiharat on aika kekseliäät...täytyypä koittaa!;):D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon vaan kerran käyttänyt CCS-koodia bannerin keskittämiseen. Ne toimii mun muistaakseni ihan vaan niin että kopioit sen haluamas koodin ja liität sen mallinsuunnittelutyökalussa sinne CCS kohtaan :)

      Poista
    2. Ai jaa, kiitti:) Ja sit pitäis viä kysyy et miten semmosia niinkun värikkäitä sydämiä saa, kun ite osaan tehdä/tiedän vaan nää <3 ;):D

      Poista
    3. http://copypastecharacter.com/
      ^Tuolta sivustolta kopioit ja liität, ja sitten vaan muutat haluamasi väriseksi :-)

      Poista
  52. Sulle sopii suorat hiukset tosi hyvin mun mielestä :D mutta siis tottakai noi kiharatkin.
    Mutta joo hyvä vinkki jos ei jaksa kihartimen kans väsätä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijaa :D Yritän nyt pitää kuitenkin mun hiukset mahollisimman kaukana suoristimesta ;)

      Poista
  53. Vau, tästä oli kyllä apua! Lisää tämmösiä :--)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oii kiva kuulla, voisin jotain tälläsiä ohjeita tulevaisuudessaki kehitellä :-)

      Poista
  54. söpöt kiharat ja oot tooosi nätti:)

    VastaaPoista
  55. Mullaki on tollasia mut on aika vaikee nukkuu noi pääs

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijaa, voi harmi :o Mulla ei ollu mitään vaikeuksia nukkua noilla..!

      Poista
  56. Ihanat kiharat! Naurattaa vaan, että miten noilla papiljoteilla saisi nukuttua jos niitä on pää täynnä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itekin vähän epäilin tota aluksi, mut ei ainakaan mulla ollut mitään vaikeuksia nukkua noi päässä! :-)

      Poista
  57. Vois tosiaan itekin testailla noilla patukoilla joskus :) mulla on kyl itellä sellaset vähän erityyppiset putkilot, mut niillä ei oikein oo tullu niin mieleisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijaa, no kannattaa sitten ainakin kokeilla jos noilla tulis vaikka mieleiset! :)

      Poista
  58. Voi kun söpö oot :)


    http://annalottajosefina.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  59. Tosi kiva postaus ja autto kyllä tosi paljon!!:)
    Voisiks tehä joskus ehkä postauksen siitä, että miten muokkaat sun kuvat?:)

    VastaaPoista
  60. Ihanat hiukset sulla ja upeet kiharat! Haha, jos noi pitäis yöllä päässä nukkua niin mulla ei varmaan aamulla ois yhtään rullaa jäljellä... :D

    <3: http://metenblogi.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin epäilin kovasti että mitenköhän noi oikeen pysyy, mut ihmekyllä ei ollut yhtään irronnut kun aamulla heräsin! :)

      Poista
  61. Sun hiusset on ihan upiat! Ja tosi näppärän näköstä tehrä nuot kikkarat. :) Mutta mimmosta on nukkua nuitten kanssa? :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ainakaan mulla häirinnyt mitenkään :)

      Poista
  62. multa löytyy kyllä tuollaisia mut laitoitko yhtää hiuslakkaa ? (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En muistanu laittaa, mut silti tosi hyvin pysyi :)

      Poista
  63. noi kiharat sopii sulle tosi hyvin!! voisit aina pitää hiuksii tollai eikä sun tarviis pilata niitä kihartimilla :):)! oon kateellinen, itelläni on olkapäille ylettyvät hiukset enkä saa näihi mitenkää semmosii kiharoita ku haluisin! mut ootellaan hiusten kasvua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha niimpä! Luulenki että mun hiukset tulee näkymään aika usein nyt näillä kiharoilla ;) Ja kyl ne siitä nopeesti kasvaa, ite en edes kummemmin "kasvattanut" mun hiuksia, ja yhtäkkiä ne vaan oli näin pitkät! :)

      Poista
  64. Tosi upeet tuli! Voisin itekki kokeilla :D Voisikko tehä postauksen siitä miten muokkaat kuvasi? Kuvat on meinaa aina ihan sairaan hienoja! Myös se kiinnostais millä asetuksilla kuvasi otat :)

    VastaaPoista
  65. miten pystyt nukkuu noi päässä? Ite en pystyis..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan helposti! Ei ollut mulla mitään ongelmia :)

      Poista
  66. Mulla on ollut noita pötköjä päässä monia kertoja! Niistä on tosin tullut kauheita afroja.. :D Mietin tässä että vaikuttaakohan se, kuinka paljon hiuksia kieputtaa yhden pötkön ympärille, kiharien lopputulokseen?!
    Todella ihana postaus,jatkossa lisää tälläsiä opastus postauksia eri asioista! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tottakai vaikuttaa, jos laitat ihan pienen osion hiuksia, niin tulee tiukempaa kiharaa kun jos laitat paksun osion:D

      Poista
  67. sä oot tosi kaunis :)itekkii oon joskus tehny tollaset kiharat !

    VastaaPoista
  68. Ku tossa suihkukuvassa näkyy noi bed headin blondi shampoot, nii onks ne hyvät? Vaaleeneeks hiukset mitenkään tai antaako jotenki kiiltoa vaaleille hiuksille vai miten ne vaikuttaa? Suositteletko, onko hyvät?:) kysyn ku en ihan sokkona viittis ostaa, hintaa nimittäin löytyy... Mikä on vähän halvemmista shampoo merkeistä paras sun mielestä? Outoja kysymyksii mut metsästän täydellistä shampoota :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mulla on ollut ne käytössä nyt aika pitkään ja oon tykännyt kovasti! Ne ei vaalenna yhtään hiuksia mun tietääkseni, mut ne suojelee vaaleeta väriä ja hoitaa hiuksia :) Shampoista mulla on ollut aika kauan käytössä bed headin shampoot, mut oon tykännyt myös Loreal Paris Elvitalin shampoista :)

      Poista
  69. Voi ihana postaus!:) pitää varmaan itsekin kokeilla.. Tuntuu että tän blogin perusteella sun elämäs on niin täydellistä! Onks sun elämäs ikinä huonoja ja ärsyttäviä juttuja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti paljon, kannattaa testata! :) Ja mun elämä ei oo todellakaan täydellistä, ja siihen sisältyy kyllä niitä ikäviä asioita ja vastoinkäymisiä. En kuitenkaan niitä tänne blogin puolelle ihan tarkoituksesta kerro, eikä ne ole asioita joita muutenkaan tuhannen muun pitäisi tietää. Kannattaakin muistaa, ettei blogi kerro bloggaajasta yleensä kun ihan murto-osan. :)

      Poista
  70. Ite oon jo kauan käyttäny noita patukkapapiljotteja ja on aina toiminu! Tosin ainut ongelma on että on vähän epämukavaa nukkua noilla mut kyl sen kestää :) Ja muuten ihana postaus! Oot tehny kaikki ohjeet tosi selvästi, ku useissa blogeissa jos on jotain tälläsii vikkei tai jtn nii on tosi epäselvästi selitetty mut sä selitit sillee et mäkin ymmärsin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oii tosi kiva kuulla et tykkäsit, kiitos paljon! :)

      Poista
  71. Mulla itelläkin noita patukoita kaapista löytyy, mutta aina kun oon tehny sellaset kiharat niin on niistä vähän afrot tullu. Tästä kyllä innostuin joten täytyy taas yrittää! Oot tosi kaunis ja tätä blogia on ilo lueskella:) ehdottomasti lempiblogi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. haha eikää, voi harmi! Toivotaan ettei näillä sitten tulisi :) Ja kiitos tosi paljon, niin kiva kuulla!

      Poista
  72. Apua! Nyt kyllä ärsyttää, kun tästä ihan läheltä lopetettiin kauppa ja siellä olis ollu noita ihan pilkkahinnalla (tyyliin 1e kolme). Aattelin vaan, et en osaa kuitenkaan käyttää ja sinne jäi:c pakko mennä kyllä jostain hommaan tollaset! Oot ihan älyttömän kaunis !<3 Ja pysyyks noi yön yli hyvin päässä?o;

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. eii voi kun huono tuuri..! Mut onneks ei noiden tavallinenkaan hinta ihan kauheen paha ole :) Kannattaa kokeilla, ja pysyy tosi hyvin :)

      Poista
  73. Löysin blogisi eilen ja olen nyt koko aamun selaillut ja lueskellut tätä! Aivan ihana :) Tykästyin heti! Postaukset ovat mielenkiintoisia ihania ja hyvät kuvat iso plussa! Elämäsi vaikuttaa jotenkin niin täydellisestä hah :D jatka samaan malliin :)!

    http://partofus-lifestyleblogi.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voiettä kiitos paljon, niin kiva kuulla! :)

      Poista
  74. Käytätkö sä tälleen keväälläkin kosteusvoidetta naamaan aamuin illoin? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo yritän käyttää, jos vaan muistan :)

      Poista
  75. Tää oli tosi kiva & tarpeellinen postaus ja oot kaunis!! :)

    VastaaPoista
  76. Ihanat,lisää vaan tutorialeja!! :) Mutta miten sä oot tehny tollaset kiharat mitkä on tän hiuskollaasin alimmalla rivillä keskimmäinen ja oikea?? Kiitos jos vastaat <3

    http://aadaviola.blogspot.fi/2013/05/current-favorites.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keskimmäiset oon tehnyt ihan vaan laittamalla illalla kosteat hiukset kolmelle letille, ja oikean puolimmaiset oon tenyt tän postauksen tekniikalla ja laittanut vaan hiukset ponnarille :)

      Poista
  77. Ootko värjänny sun hiuksia mitenkään? :)

    VastaaPoista
  78. Onnistuuko noiden kiharoiden tako myös tämmösillä papiljoteilla? http://papunet.net/sites/papunet.net/files/kuvapankki/papiljotit.jpg

    Onko sulla muuten ihastusta? :)

    VastaaPoista
  79. Mistä ostat yleensä noi sun ihanat vaatteet? :)

    VastaaPoista
  80. Aivan mielettömän ihanat hiukset sulla ja noi kiharat onnistus kyl hyvin!♥

    VastaaPoista
  81. Voisitsä tehä jonku perhepostauksen et ketä sun perheesee kuuluu tai talopostaus? :)

    VastaaPoista
  82. Millä muoksit sun kuvii? :)

    VastaaPoista
  83. Blogissani on sinulle New Blog Love-tunnustus! Käy kattoon :)

    VastaaPoista
  84. Otatko faceen kansikuvia weheartista? Jos otat, niin millä hakusanalla löydät niitä kuvia?

    VastaaPoista
  85. Itse keksin tämän tekniikan vähän aikaa sitten ja olen myös niin rakastunut siihen! Tällä saa juuri ihanan näköiset & luonnolliset kiharat, jotka sitten kestävätkin koko päivän ♥ Sun hiukset näyttävät niin näteiltä noilla kiharoilla sekä värillä :)
    Käytätkö muuten kamerasi kanssa jotain objektiivia? Entä omistatko tribotin?

    tanjamarian.blogspot.com

    VastaaPoista
  86. miten sä oot saanu sun blogin linkin laitettuu sun instagramiin sillee että ku siitä painaa nii pääsee tänne? (-:

    VastaaPoista
  87. Tosi kivat nuo kiharat! :) mulla on jossain kaapin perukoilla noita patukkapapiljotteja, mut tän postauksen innoittamana taidankin oottaa ne taas käyttöön! :D tossa sun huonepostausta selaillessa (muuten aivan ihana huone!) mun silmiin osui se ruskea arkku, mistä se on ja muistatko suunnilleen paljon maksoi? :) Rakastuin siihen nimittäin niin paljon, että ihan pakko saada omaan huoneeseen tuollanen! (; ja musta on ihana kun jaksat panostaa blogiisi, jatka vaan samaan malliin, kaikki lukijas oot ansainnu! Mukavaa kesän odotusta sulle Aada! (:

    -Roosa

    VastaaPoista
  88. Törmäsin sun blogiin vasta tänään ja koko aamupäivän tätä lueskelin. Oot aivan upee tyttö ja tää blogi on tosi hyvä ! :) <3

    VastaaPoista
  89. herranjumala sun blogi on upee! oot aivan sairaan kaunis!

    VastaaPoista
  90. katoin tuolta vaatepostauksesta eikä mielestäni siellä ollut totaa paitaa, niin mistä se on? :) tosi kivat noi kiharat, patukoita kyllä mulla on mut en oo koskaan vielä testannut, nyt pitää! :) sulla on muuten tosi ihanat hiukset! :)

    VastaaPoista
  91. On kyl tosi kivat:):) Must on ihanaa että sä teet nää postaukset niin huolella ja laitat tollasii kauniita hyvälaatusii kuvia. Ja pakko vielä sanoa että oot tosi kaunis!

    VastaaPoista
  92. Ihana postaus, ihana blogi, kaikki on vaan täydellistä :3<3
    Jos saisin udella niin mikä ton sun päivämääräotsikon fontti on? (kirjaisintyyli siis) :) Oon ettinyt just tollasta, mutta en löydä sitä vaikka etsin sieltä mallinsuunnitelutyökalugadgettikohdastajossaonniitäfontteja XD tai sitten oon vaan niin tumpelo, että en löydä sitä!

    VastaaPoista
  93. ruma ooot! miks hymyilet tollai kieli suun välis?:d

    VastaaPoista
  94. Oot ihan sairaan nätti!!! Ja tosi ihana blogi!! Ryhdyin lukijaks:)! Käy kurkkaamassa jos kiinnostaa:
    inthisbreathe.blogspot.com

    VastaaPoista
  95. ihana postaus ! osasit tehä tän ihan sikahyvin! ja noi sun hiukset on aivan ihanat !
    on pakko itekki kokeilla tätä heti (;

    ps. oot ihan törkeen kaunis !

    VastaaPoista
  96. kysyin viimepostauksessaki, mut laitan tähänki, et mitä merkkii ja sävyy käytät huulipunas :) ?

    VastaaPoista
  97. äää sul on oikeesti ihan yli ihana blogi!!♥
    ps. käytkö tsekkaamas mun blogin, ja liity ihmees lukijaks!(:

    http://elamasilmienikautta.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  98. Niin ihanat kiharat! Mun siskolla on tollaset erillaiset "pötköt", mutta en ainakaan osannu niitä käyttää. :D Käytitkö tuohon paljonkin lakkaa, ku noin hyvin pysyy? [Itellä ainakaan lakka ei pysy ollenkaan, vaikka mä en läprää mun hiuksia. :)] Voisin ostaa itelle tollaset, ku siskokaan ei enää asu meillä, ja ne sen "pötköt" on sen luona. :DD

    VastaaPoista
  99. Ihana blogi sulla, ihan paras oikeesti! Ja oot tosi nätti :) Löysin tän tän blogin eilen, kun kaveri suositteli ja tää todellakin on sen arvonen! Jään lukemaan ja oikeestaan eilen taisin lukea sun kaikki vanhat postaukset läpi. Jäin koukkuun :D Hups...

    http://leopardella.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  100. rakastan sun blogii yli kaiken ! ♥ pliis tee semmone postaus mis kerrot sun lempiblogeja

    VastaaPoista
  101. ää ihan huippu tää sun blogi !! Bannerin ja kaikki!:) sun kuvat on tosi hyviä ja oot ihan hirveen kaunis! Ite teen patukoilla jotka laitan yöksi,ja tulee kans hyvät! Tosi kiva postaus!! :)

    VastaaPoista
  102. Miten teet sun banneriin ton neliön ja siihen tekstin? Ja ihanat kiharat:)

    VastaaPoista
  103. ihana blogi! mullaki pitäis ostaa noita patukkajuttuja, että sais kiharoita tehtyä, ku en omista kiharrinta :p miten sä muuten saat kaikista sun kuvista niin vaaleita? tai jotenki ne on niin kirkkaita ja puhtaita? ja mitä objektiivia käytät kaikkein eniten? ois kiva jos tekisit jonku postauksen vaikka siitä että miten otat kuvia yleensä ja että miten muokkaat kuvia, jos muokkaat ja sillei :))

    VastaaPoista
  104. Tykkään sun postauksista koska kaikissa on joku aihe. ja et oo kirjottanut: tänään tein sitä, ja tätä tyylillä. JATKA SAMAAN MALLIIN AADA!
    Blogigisi on huippuhyvä ja itse olet kaunis ja suloinen.

    VastaaPoista
  105. Näyttää tosi hyvältä. Itseasiassa ostin itse kiharinpuikon juuri perjantaina ja kokeiluani sitä ekan kerran sain kivaa jälkeä, mutta kun tänä aamuna iharrin tuli pelkkää sotkua. En nyt kuitenkaan viitsi rynnätä heti kauppaan ostamaan noita papiljotteja ennen kuin kerkeän opettelemaan kunnolla kiharrinpuikon käytön :) Kiva postaus kuitenkin, saatanpa joskus kokeilla.

    VastaaPoista
  106. Sulla on vaan niin ihana blogi♥

    VastaaPoista
  107. Hei aada sä oot ihan älyttömän nätti ja tyulitajuinen ihminen sun blogis on parhautta <3 oon niin kade mut hei voisitko tehdä jonkun uuden videon esim meikkipostauksen ku sulla on nyt nii paljon uusia meikkejä ja oon toljottanu sun 3 videoo jo ihan liian monta kertaa OOT IHANA :*

    VastaaPoista
  108. Oo du är mycket vacker! :) skulle du kunna göra ett inlägg om dina vänner nångång? Super fin blogg, älskar den<3

    VastaaPoista
  109. Sori tää kysymys ei kyllä yhtään liity aiheeseen mutta miten tekstin otsikon saa keskelle?:-)

    VastaaPoista
  110. Sul on iha sairaan kiva blogi ja kivoja postauksia! Kommentoin tähän postaukseen vaan sen verran että patukat ei ole välttämättömiä, ne voi korvata foliolla. Elikkä pyörittää foliosta tuommoisia patukan näköisiä ( n.2 folio kerrosta, ei kovin pitkiä) ja kierittää samalla tekniikalla + pompuloita ei tarvitse sillä folion päät vaan kiinnittää tiukasti kiinni joko toisiinsa tai jotenkin muuten:)

    VastaaPoista
  111. tää blogi vetää sanattomaks, ihan yli-söpö! :)

    VastaaPoista